Isän kädestä – miten idea projektiin syntyi

Mistä projekti Isän kädestä sai alkunsa?

Olen tutkinut muutama vuosi sitten naiseutta omalta kannaltani sekä keskustellen eri kulttuurien ja eri asemassa sekä elämäntilanteessa olevien naisten kanssa. Keskustelut käytiin henkilökohtaisesti, kahden kesken joko verkossa tai kasvotusten. Taidetta emme tehneet yhdessä, ja projekti oli minulle enemmän henkilökohtainen, oman naiseuden ja olemisen selvittämistä varten tehty. Keskustelujen pohjalta tein useita maalauksia, ja samoin ovat syntyneet kaikki teokseni, keskusteluista. Maalaukset linkittyivät myös muihin käsittelemiini aiheisiin, kuten häpeään, luopumiseen, normeihin ja itsensä löytämiseen, eivätkä ne olleet täysin naiseuden kuvauksia.

Tämän muutaman vuoden aikana olen ehtinyt tehdä soveltavan taiteen projekteja ja käynyt muutamia lyhyitä koulutuksiakin aiheesta. Innostuin soveltavan taiteen voimasta ja kyvystä tuoda esiin sellaisia asioita, joita itsen en ehkä pystyisi kuvaamaan yhtä selkeästi ja monipuolisesti. Soveltava taide mahdollistaa myös yhteisön läsnäolon ja tietyn ryhmän kanssa syvällisen työskentelyn, mikä antaa minulle uutta inspiraatiota henkilökohtaisessa työskentelyssäni.

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen kehityksestä ja toiminnasta sekä sukupuolisuudesta ja sen merkityksestä identiteettiin ja minuuteen. Naisen rooli, asema ja muotti on minulle tietenkin tutumpi. Oli mielenkiintoista tutkia omaa naiseutta, sillä en ole koksaan kuulunut perinteiseen naisen rooliin. Olen aina ollut prinsessa mutta hyvin erikoinen sellainen. Sellainen maskuliininen prinsessa, joka on metrin pidempi (ja leveämpi) kuin muut naiset, käyttää kirvestä ja osaa vaihtaa renkaat, moottorisaha ja sirkkelikin luonnistuu, kunhan sen saa ensin päälle..

Kalan perkuusta ja lihan leikkuusta puhumattakaan.

Koska itselleni oli niin hankalaa löytää se kunnioitettava, ihana naiseus, halusin lähte tutkimaan samaa miehisyydestä. Oliko miehillä samoja ongelmia? Mitä jos joku mies ei olekaan sellainen kuin miehen kuuluu? Selviääkö miehet mieskriiseistä, niistä kun ei kukaan puhu? Onko niitä edes? Miten mies ilmaisee sen olon kun on huono hiuspäivä, tuntee itsensä rumaksi tai itkettää joka asia kun on niin heikko ja tyhmä?

Saako mies tuntea? Itkeä, kiukutella, olla ailahteleva?

Onko kaikkien miehien oltava alfauroksia ollakseen oikeasti hyväksyttyjä? Mitä miehisyys vaatii ja mikä tekee miehestä miehen?

Toivon saavani näihin kysymyksiin vastauksen, ja uskon tämän projektin aikana teosten ja prosessin tuovan kaikille aiheesta kiinnostuneille jotain uutta.

Ketkä muodostavat isän kädestä projektin?

Ensimmäisenä päivänä 2.7.2017 paikalla oli tietenkin minä, kuvataiteilija Minttu Saarinen ohjaamassa sekä keskustelua että teosten valmistumista.
Dokumentoimassa ja avustamassa oli Elina, joka auttaa minua tämän kesän työssäni ennen kuin hän lähtee opiskelemaan taidetta itse.

Varsinaiset osallistujat pidän nimettömänä ja kasvottomana, mutta jotakin heistä on hyvä paljastaa.

//

A few years ago, I explored femininity, both from my own point of view, and based on discussions with women from different cultures, life positions and stations. I either had these conversations face-to-face, online or sitting down one-on-one. We never made art together and the project was more personal to me, for figuring out my own femininity and finding out what was at the center of being. I made several paintings based on these conversations – same way all my paintings have started out. These paintings were linked to other topics my work had dealt with, such as shame, resignation, norms and discovering oneself, so they were not exclusively focused on describing femininity.

During these few past years, I have had time to do projects on art applications and even had some short courses on the subject. I was inspired by the power of applying art and the ability to bring out things that I would not have the ability to describe as clearly and diversely. Applied art also makes it possible to create community and work in a profound way with a group, which gives me new inspiration in my personal work.

I have always been interested in personal development and action, as well as gender and its meaning in personal identity. Women’s roles, station and standards are something are familiar to me. It was interesting for me to explore my femininity, because I have never belonged to that traditional role set aside for women. I have always been a princess, but a peculiar one. A masculine princess, nearly three feet taller (nevermind wider) than other women, comfortable with using axes, changing tyres, chainsawing and using circular saws, least once I had them turned on.
Nevermind gutting fish and cutting up meat.

Because it was a hard task for me to find that wonderful, reverent femininity, I wanted to go out and explore the same thing regarding masculinity. Did men have the same problems all along? What if someone is not what a man is supposed to be? Do men get over man crises, since no one is talking about them? Do they exist? How do men express having a bad hair day, feel ugly and feel like crying over everything, feeling weak and stupid?

Is a man allowed to feel? Cry, have a tantrum or get moody? Do they all need to conform to becoming an alpha male to be accepted? What does it take to be a man, and what makes a man a man?
I am hoping to dig some answers to these questions, and I think this project and these pieces should give something new to everyone interested in these questions.